30.10.2022, JHT vs. Hunters

JHT vs. Hunters

30.10.2022 klo 16:00
Kalajoki

3 - 2  (0-0, 2-0, 1-2)


Suomi-sarja


JHT sarjakärkeen!

JHT voitti Mika Siipolan juhlaottelussa Porvoon Huntersin 3-2 (0-0, 2-0, 1-2) 240-päisen kotiyleisön edessä, ja siirtyi Suomi-sarjan piikkipaikalle. Näin ollen kohta kolme vuotta kestänyt Pirkonsuon Pyhätön taika säilyi edelleen. Voitto oli JHT:lle neljäs perättäinen.

Ottelun ensimmäisessä erässä Hunters oli hivenen niskan päällä ja pystyi luomaan enemmän painetta JHT:n päätyyn. Hallinta aiheuttikin JHT:lle kaksi jäähyä, ja erän aikana Huntersilla oli pari maukasta paikkaa siirtyä vierasjohtoon. KeuPa:sta JHT:n maalinsuulle viikonlopuksi lainattu Juho Ahopelto ja uhrautuva puolustuspeli kuitenkin kesti porvoolaisten lähentelyt ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin maalittomissa tasalukemissa.

Toisessa erässä JHT otti hallinnan itselleen, mutta myös Huntersilla oli omat paikkansa. Pelikellon näyttäessä 21:29 JHT:n Jani Nurkkala täräytti Eelis Räihän tarjoilusta pelin avausmaalin, ohi Hunters-molari Benjamin Kallion. Kotijoukkueen toinen maali näki päivänvalon ajassa 27:54, kun Iiro Hietakangas antoi kiekolle kyytiä Tomi Gronoffin tarjoilusta. Kakkossyöttö Suomi-sarja debyytin tehneelle Anton Hannulalle. Näissä lukemissa siirryttiin toiselle erätauolle.

Kolmas oli pitkälti toisen erän kaltainen, ja vaarallisia tilanteita nähtiin molemmissa kenttäpäädyissä. Ajassa 45:52 oli ilmassa ratkaisun makua, kun JHT-kapteeni Jarno Palola sooloili ylivoimalla tilanteeksi 3-0. Syöttöpisteet Arttu Venäläiselle ja Ahopellolle. Hunters ei luovuttanut, vaan tekivät ottelusta vielä todella jännittävän! Ensin Oka Riissasen (Tony Mollberg, Elmo Aarnimetsä) ylivoimalla lähettämä viivakuti löysi tiensä verkon perukoille ajassa 47:15. Reilu puoli minuuttia myöhemmin Elias Pennanen toi Huntersin jo maalin päähän. Tasoitusmaalikin oli lähellä, mutta Ahopelto Huntersin läpiajon ja siitä seuranneen reboundin vakuuttavasti. Loppuhetkillä Hunters sai vielä vietyä pelin kotijoukkueen päätyyn, mutta JHT puolusti hyvin johtoaan, eivätkä vieraat enää huippupaikoille päässeet.

Maalivahtien torjunnat:
JHT Ahopelto 40 (13+15+12)
Hunters Kallio 40 (6+17+17)

JHT:n seuraavat pelit ovatkin vasta kolmen viikon päästä, kun kalajokiset suuntaavat Hämeeseen. Vastustajiksi asettuvat Lempäälän Kisa ja Nokian Pyry.



< Takaisin edelliselle sivulle

Tulevat ottelut

Ei tulevia otteluita.

Viimeisimmät ottelut

Ei menneitä otteluita viimeisen neljän viikon aikana.