Pelaajauutisia!

Luka Kauppila jatkaa JHT-paidassa!

Alkukauden JHT mukana harjoitellut ja kolmessa ottelussa kokoonpanossa esiintynyt 20-vuotias hyökkääjä Luka Kauppila jatkaa Kalajoella loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lahden Pelicansin kasvatti liittyi JHT harjoitusvahvuuteen loppukesästä. Kauppila haki samalla pelipaikkaa ulkomailta, mutta viikkojen kuluessa Kalajoki ja JHT alkoivat tuntua yhä enemmän oikealta vaihtoehdolta.

Viime kaudella Kauppila kiekkoili Saksassa EHC Klostersee -joukkueessa ja teki tehokasta jälkeä. 30 ottelussa syntyivät tehot 18+15=33.

Myös JHT-paidassa verkko on jo heilunut. Kauppila on esiintynyt alkukaudella kolmessa ottelussa ja iskenyt niissä kaksi maalia.

– Luka tuli meille alun perin harjoittelemaan ja haki samalla pelipaikkaa ulkomailta. Hän on päässyt hyvin sisään joukkueeseen ja hänet on otettu porukassa hyvin vastaan. Tässä matkan varrella Lukan oma halu jäädä Kalajoelle pelaamaan ja kehittymään vahvistui, ja meidän näkökulmasta hän on hyvä lisä hyökkäyskalustoon. Nuori pelaaja, joka on jo näyttänyt pystyvänsä tekemään maaleja ja jolla on edelleen paljon mahdollisuuksia kehittyä eteenpäin, JHT urheilutoimenjohtaja Mika Siipola kommentoi.

20-vuotiaalla hyökkääjällä on jo kokemusta pelaamisesta ulkomailla, mutta nyt katse on tiukasti JHT:ssa ja edessä olevassa Suomi-sarjakaudessa.

Tervetuloa virallisesti JHT-paitaan, Luka!






< Takaisin edelliselle sivulle

Ajankohtaista

25.09.2026

Pelaajauutisia!

24.09.2026

Sopimusuutisia!

18.09.2026

Pelaajauutisia!

Tulevat ottelut

26.09.2026 klo 17:00
Suomi-sarja
Virkiä vs JHT

02.10.2026 klo 18:30
Suomi-sarja
JHT vs Muik Hockey

09.10.2026 klo 18:30
Suomi-sarja
JHT vs FPS

10.10.2026 klo 17:00
Suomi-sarja
Urho vs JHT

Viimeisimmät ottelut

19.09.2026 klo 16:00
Suomi-sarja
JHT vs Riemu  4 - 2

12.09.2026 klo 16:00
Suomi-sarja
JHT vs Haukat  2 - 4

11.09.2026 klo 18:30
Suomi-sarja
Laser HT vs JHT  5 - 2