05.12.2021, S-Kiekko vs. JHT

S-Kiekko vs. JHT

05.12.2021 klo 16:00
Seinäjoki

1 - 7  (0-2, 1-2, 0-3)


Suomi-sarja


JHT PALASI VOITTOKANTAAN TYLYLLÄ ESITYKSELLÄ
JHT palasi voittojen tielle näyttävästi, kolme pistettä matkasi 1-7 lukemiin päättyneen ottelun jälkeen.
Ensimmäinen erä oli tasainen, kun JHT vielä käynnisteli koneitaan. Kuitenkin hyvin paikkansa hyödyntänyt pääsi 2-0 lukemista erätauolle, kun Jake Goldowski ja Jesse Laasonen maalasivat.
Toisessa erässä JHT aloitti erinomaisesti ja Jarno Palola lisäsi johdon kolmeen. Erän puolivälissä S-Kiekko sai pienoista otetta ja kavensi tilanteeksi 1-3. Minuutti takaiskusta ja Milan Davidek painoi ylivoimalla painavan lyöntilaukauksen maaliverkkoon ja 4-1 tilanteessa mentiin erätauolle.
Kolmas erä oli JHT:lta kliininen esitys, seinäjokisilla ei ollut enään mitään annettavaa kun JHT löi luukut kiinni. Kolmannen erän maaleista vastasi ensimmäisen kerran Suomi-Sarjassa maalinteossa onnistunut Petri Priuska ja Milan Davidek kahdesti.
Päävalmentaja Jalosen kommentti viikonlopusta:
"Viikonlopussa oli paljon hyvää. Osoitimme henkistä kovuutta, lauantaina pelin lopussa kolmen maalin takaa tasoihin. Tänään vaikka taas pelaajia tippui sairastuvalle kesken pelin, niin jänne kesti ja paransimme vain peliämme mitä pitemmälle mentiin. Parannettavaa on, mutta korostan kärsivällisyyttä. Kärsivällisesti tehdään töitä ja uskotaan omaan juttuumme niin sitä kautta se palkinto lopulta tulee."
Tehopisteet:
Milan Davidek 3+0
Jake Goldowski 1+1
Konsta Keteli 0+2
Matt Gould 0+2
Erik Naroma 0+2
Jesse Laasonen 1+0
Jarno Palola 1+0
Petri Priuska 1+0
Arttu Venäläinen 0+1
Aleksi Määttä 0+1
Arttu Heikkilä 0+1
Mikkel Persson 0+1
Dominik Salama 40 torjuntaa
JHT Forever !



< Takaisin edelliselle sivulle

Ajankohtaista

25.09.2026

Pelaajauutisia!

24.09.2026

Sopimusuutisia!

18.09.2026

Pelaajauutisia!

Tulevat ottelut

02.10.2026 klo 18:30
Suomi-sarja
JHT vs Muik Hockey

09.10.2026 klo 18:30
Suomi-sarja
JHT vs FPS

10.10.2026 klo 17:00
Suomi-sarja
Urho vs JHT

17.10.2026 klo 16:00
Suomi-sarja
JHT vs LeKi

Viimeisimmät ottelut

26.09.2026 klo 17:00
Suomi-sarja
Virkiä vs JHT

19.09.2026 klo 16:00
Suomi-sarja
JHT vs Riemu  4 - 2

12.09.2026 klo 16:00
Suomi-sarja
JHT vs Haukat  2 - 4

11.09.2026 klo 18:30
Suomi-sarja
Laser HT vs JHT  5 - 2