Viikon matsi !

VIIKON MATSI !

Joulukuu alkaa todella kuumalla paikallisväännöllä, kun JHT kohtaa Pirkonsuon Pyhätössä Muik Hockeyn. Vaikka vieras kaukaloista ei ole alla kuin tappioita niin Pyhätössä JHT ei ole vielä suostunut häviämään yhtään ottelua tälle kautta. Pyhätön kotitaian onkin kestettävä, jos meinataan tälle kautta vielä taistella korkeammista sijoituksista. Runkosarjan loppu ohjelma onkin suosiollisesti koti voittoinen, kun kahdestatoista jäljellä olevasta ottelusta kahdeksan mitellään Pirkonsuon Pyhätössä.

Surkean vierassaldon kelkka ei lähtenyt kääntymään Järvenpäässäkään, kun Haukat iski armottomasti seitsemän osumaa JHT rysään. Koko alkukauden vaivannut omanpään peli tulee saada myös kuntoon pikimmiten. JHT verkkoon on vastustajien toimesta lyöty maaleja aivan kohtuuttoman paljon 71 kpl mikä on sarjassa toiseksi huonoin lukema. Tälle viikolle puolustukseen tuleekin hieman muutosta, kun Norjan viikinki Jonatan Wik ottaa paikkansa ja täten Tatu Pulkkisen sopimus on purettu. Janne Pirttimäki on puolustuksesta sivussa vielä pitkäaikaispotilaana mutta Timi Liivalahti on palannut kokoonpanoon ja ottanut jo roolia muutamassa pelissä. Nyt on saatu sopivasti lisää kilpailua myös puolustajien pelipaikoille.

Hyökkäyspään tilanne on kohentunut, kun loukkaantumiset on saatu selätettyä. Hyökkääjiä on riittänyt lainalle asti, kun Petri Priuska on pelannut muutaman pelin Ylivieskan Jääkarhujen miehistössä. Valmennus pääsee kasaamaan hyökkäysvitjat mieleisikseen ja tutkaparit löytyä niin eiköhän ala tulostakin tulla. Hyökkääjät on toki tulosta tehneetkin maalipörssin kärkimiehen Jarno Palolan johdolla. JHT on tehnyt sarjassa neljänneksi eniten maaleja edellä vain sarjan kärjessä majailevat Nokian Pyry, Lempäälän Kisa ja Savonlinnan Pallokerho. Monelta hyökkääjältä on silti lupa odottaa reipasta tasonnostoa tehopörssiin koska niin yksinäisenä junkkarimiehenä on Palola kamppailemassa pistepörssin kärkisijoista.

Sarjapisteitä JHT on kerännyt 20 kpl ja se oikeuttaa kahdeksanteen sijaan taulukossa, kun kaikilla alkaa olla pelattuna puolet runkosarja otteluista. Sarja on ollut ennätyksellisen tasainen pitkästä aikaa, takavuosilta tutut selvät heittopussit ovat loistaneet poissaolollaan tällä kaudella. Ennakko suosikkina kauteen lähtenyt Pyry on pitänyt pintansa, sen jälkeen onkin hieman yllättäen Leki ja Muik Hockey. Aina kotikaukalossaan piskuinen Muik Hockey on vahvistanut joukkuettaan sopivasti ja kamppailee nyt tosissaan aivan sarjan kärjessä. Syyskuussa sarja avauksessaan Komarov areenalla JHT kärsi 7-3 tappion, joten nyt on revanssin paikka. Muik Hockeyn sairaslistalla on valitettavasti molemmat ykköstorjujat, joten viime kierroksilla joukkue on kärsinyt yllättäviäkin tappioita. Edellinen yllättävä tappio on alla juuri Järvenpäästä sunnuntailta. Joukkuetta on vahvistettu vielä syksyn aikana Ville Saukolla, joka tuo puolustukseen roimasti Liiga ja Mestis kokemusta. Tiiviistä puolustamista ja armotonta kamppailua on siis jälleen luvassa todella tärkeistä pisteistä.

Pirkonsuon Pyhättö JHT – Muik Hockey Lauantai klo 16.00  

JHT Forever!   







           

 




< Takaisin edelliselle sivulle

Ajankohtaista

19.02.2024

Viikon matsi !

16.02.2024

Pelaajauutisia

13.02.2024

Viikon matsit !

Tulevat ottelut

23.02.2024 klo 18:30
Suomi-sarja
Raahe-Kiekko vs JHT

Viimeisimmät ottelut

18.02.2024 klo 16:00
Suomi-sarja
Riemu vs JHT  0 - 1 JA

17.02.2024 klo 16:00
Suomi-sarja
JHT vs S-Kiekko  6 - 5 VL

11.02.2024 klo 16:00
Suomi-sarja
JHT vs Haukat  3 - 2

10.02.2024 klo 16:00
Suomi-sarja
Hunters vs JHT  2 - 5