Viikon matsi !
Viikon matsi!

< Takaisin edelliselle sivulle
Wiimax areenan vieraaksi saapuu sunnuntaina PEPO HC Lappeenrannasta. JHT lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina, miten se näkyy joukkueen otteissa jää nähtäväksi. JHT:lla on alla varsin kovat kamppailut viime viikonlopulta, joista saatiin kaavittua tärkeitä pisteitäkin. S-Kiekko kaatui kotiareenalla mistä on hyvä jatkaa kohti sunnuntaita viikon ainoaa ottelua. Ensi viikonlopun vastustajan PEPO HC:n JHT kohtasi Lappeenrannassa syyskuun lopulla, tällöin JHT nappasi voiton lukemin 2-5. PEPOn otteet eivät muutoinkaan ole tälle kautta vielä ottaneet onnistuakseen. Joukkueella on voittosarakkeessa kolme merkintää, kun se on pystynyt kellistämään sarjajumbo Titaanit kahdesti ja yllättämään Huntersin viimeisen erän ihme nousulla. Kovana yllätyksenä voidaan pitää myös jatkoaika tappiota Sapkolle, joten joukkue on kyllä yllätys valmis. PEPO HC on kymmenen pelatun ottelun jälkeen kerännyt saman verran pisteitä, mikä oikeuttaa sarjataulukossa kahdenteentoista sijaan. PEPO HC paras pistemies on tällä kautta Arttu Reponen, tehoin 3+8. Viimekauden ykköspyssyn Tomi Palon siirtyminen Mestiksen puolelle Imatran Ketterän riveihin jätti ison aukon hyökkäykseen. Maalivahtiosastolle on haettu jälleen ihmeidentekijää viimekauden tapaan. Tällöin Saipa junioreista lainalla ollut, nyt myös Ketterään siirtynyt Väinö Tanninen häikäisi otteillaan kaikki Suomi sarja seurat. Nyt Ketterästä lainattu Simo Oja on kantanut torjuntavastuuta varsin keskinkertaisesti. Suur-Saimaan kiekkoyhteistyö tuo myös Saipa U20 joukkueen pelaajia PEPO HC vahvuuteen, mikä lisää joukkueen mielenkiintoa.
PEPO HC viisi edellistä ottelua.
PEPO HC - Haukat 2 - 3
PEPO HC - Laser HT 3 - 6
PEPO HC - Hunters 5 - 3
PEPO HC - Sapko 3 - 4 JA
PEPO HC - S-Kiekko 5 - 9

< Takaisin edelliselle sivulle